Autohuolto Pöntisen yrittäjä mietti asioita ennen yksin saunanlauteilla – 3K Savo pisti suunnitelmiin vauhtia

Minulla on ollut halua laajentaa ja kehittää vuonna 2014 perustamaani Autohuolto Pöntistä koko ajan, mutta aika ei ole tahtonut riittää. Tuntui, että työaika meni päivittäisten tulipalojen sammuttamiseen. Kasvoimme pisteeseen, jossa olimme yhä liian pieniä, jotta olisin voinut ulkoistaa itseni, mutta kuitenkin niin suuria, että minulla oli ihan julmetun kiire koko ajan. Vietin töissä usein illatkin.

Ajattelin, että jos saisin vähän apua yrittäjyyteeni, osaisin tehdä oikeita asioita siinä ajassa, mitä minulla on käytettävissä. Aloitimme tapaamiset 3K Savon Timo Juutisen kanssa vuonna 2018. Olemme käyneet läpi niin omaa ajankäyttöäni ja johtamistani kuin henkilöstöasioita. Minulle ja neljälle työntekijälleni teetettiin personallisuusanalyysi. Vaikka periaatteessa tiesin monet asiat jo etukäteen, niitä alkaa pohtimaan ihan eri tavalla, kun ne on kirjoitettu ylös.

Sain 3K Savosta avukseni myös toisen konsultin. Vesa Sorasahi on neuvonut minua yritykseni toiminnan laajentamisessa uudelle liiketoiminta-alueelle. On pohdittava, minkälaisia laitehankintoja on tehtävä ja mistä niihin voisi saada rahoitusta.  Aiemmin olen ideoinut yksin saunanlauteilla, mutta on eri asia käydä suunnitelmiaan läpi ammattilaisen kanssa ja ryhtyä toimeen.

Visioni yritykseni tilasta ja tulevaisuudesta on kirkastunut. Olen muuttanut myös omia toimintatapojani. Perusjähmeä suomalainen ei paljoa kehu, mutta nyt yritän tehdä sitä enemmän. En enää vietä töissä iltoja, vaan perustoimistotyöaika riittää.

Sain 3K Savon palveluihin rahoitusta ELY-keskuksesta. Kaikki yrittäjät eivät varmasti tiedä tuen mahdollisuudesta.

Hannu Pöntinen
Autohuolto Pöntisen yrittäjä